Elämäni on muuttunut. Päässä on kamalasti asioita, ja iso osa ajasta menee läppärin toljottamiseen. Herään öisin stressaamaan ja miettimään olenko hoitanut kaikki hommani. Sitten mietin sitä, ettei pitäisi menettää yöuniaan, ja pitäisi vain yrittää olla ajattelematta asioita tuollaisina yön pimeinä tunteina. Patistelen itseni takaisin uneen; aamulla ajatus kulkee jo kirkkaammin.
Elinkeinoni itsenäinen harjoittaminen on suonut mukavia vapauksia, mutta tuonut mukanaan myös stressiä ja vastuuta. Vastuuta ennen kaikkea oman itsensä kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista.
Ei ole hyvä merkki, kun niska napsahtaa parin viikon välein ja pään kääntäminen sattuu. Läppärityössä oikea (hiiri)käsi alkaa oireilla jo muutaman minuutin sessiossa. Kotipöydän äärellä tilanne on mahdoton, työhuoneelle olen onnistunut luomaan edes jonkinasteisen ergonomian. YTHS ei enää meikäläistä pelasta, eikä mistään työterveyshuollosta voi haaveillakaan. Pelastukseni on ollut ystävän urheiluhierojakaveri, jolla olen saanut käydä edullisempaan hintaan. Hieronta on tapauksessani sellainen rahareikä, johon saisin uppoamaan vaikka kuusinumeroisen summan.
Yhtenä iltana en pystynyt pitämään viinilasia oikeassa kädessäni, kun käsi kramppasi niin paljon. Hierojan mukaan oikea hartia on vääntynyt vasenta ylemmäs, ja hieronnan jälkeen totesin saman peilistä. Järkytyin.
Se oli varoitusmerkki. Räikeä muistutus siitä, että vain minä voin tehdä töitä kehoni hyvinvoinnin eteen. Olen joogannut ja juossut, venytellyt käsiä, rintalihaksia ja kylkiä, runnonut selkää erilaisimpiin asentoihin. Välillä tuntuu, että olen selkäni, hartioideni, niskani ja jopa lapojeni kanssa aivan lukossa. Fyssarin toteamat lonkka- ja pakarakireydet ovat tuntuneet helpottavan, mutta yläkroppa on joutunut shokkitilaan. Taloudestamme ei löydy edes tennispalloa tai vastaavaa, jolla voisin pyöritellä selkää auki. Hiirtäkään en omista. Ja koska olen elänyt nyt niin pitkään köyhyydessä, ja tajuan maksavani omista tuloistanikin leijonanosan eläkemaksuja, en raaski tehdä mitään hankintoja. Vaikka tiedän, että pitäisi.
No, helpointa on juosta. Juosta, joogata, tehdä pilatesta ja venytellä. Sunnuntai-ilta Töölönlahdella oli niin oikea ratkaisu. Ei haittaa, vaikka lenkki ei ole juuri minkään pituinen. Tärkeintä on juosta. Tärkeintä on, etten istu läppärin edessä, etten rasita hartioitani, etten makaa paikallani ja anna välilevyjen rapistua.
Tämä kroppa on palvellut minua kohta 27 vuotta ilman sen suurempia ongelmia, joten nyt on meikäläisen vuoro antaa sille kiitosta. Rasittaa sopivasti, huoltaa ja helliä. Venyttää joka ikinen pieni varpaankolokin. Missähän sitä oltaisiin, jos en olisi kaksi vuotta sitten tajunnut aloittaa säännöllistä urheilua?
Tästä lähtien jokaista työpäivää kohden harrastan vähintään kerran liikuntaa. Oli se sitten puolen tunnin jooga, pieni lenkki, kahvakuulatreeni tai venyttely. Mitä vaan. Riskejä ei enää oteta.
Päivän matka: 5,4 km, 34 minuuttia
Päivän vinkki: Yksinyrittäjällä ei ole varaa rapistua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti