Uusi alku

Ratkesin viime viikolla ryyppäämään maistelemaan viiniä ja oluita ja ravintolan juomamenua, mistä johtuen maailmankirjat olivat aika sekaisin. En tiedä onko kyseessä ikä vaiko kunnon kohenemisen ja sitä myötä parantuneen metabolismin (ah mikä sana) tuntuvampi reaktio alkoholin aiheuttamaan shokkitilaan, mutta jotenkin aijaijai. Ei ole enää meikäläinen kuin ennen. Toipuminen ottaa aikaa, ja itse humalatilakin on jotenkin ahdistavampi juttu. Aika ihmeellisesti sanottu ihmiseltä, jonka elämäntyyliä kuvasivat jossain vaiheessa parhaiten sanat valkoviini ja festarit.

Tällä hetkellä pää ja kroppa huutavat enemmän urheilua ja pään nollaamista fyysisin ponnistein, kuin sen vanhan ja tutun ja turvallisen - viininlipityksen. (No joo, paskaako tässä jauhan, kun tiedän tulevan viikonlopunkin olevan sellaista viinijärven tyhjäksi ryystämistä. Mutta ennen sitä.)

Pian alkaa meikäläisen kesä, joka tulee koostumaan kahdesta työstä. Kahdesta. MITÄ LUKSUSTA! Ei enää viittäsataa pikkuasiaa ja öisiä heräilykohtauksia ja pelkoa oman muistikapasiteetin pettämisestä. Siispä kun kalenterissa on enemmän tyhjää ja helpommin hallittavia kokonaisuuksia, saa viikottainen liikunta-annoskin luvan lisääntyä.

Heinäkuun ensimmäisen viikon loppuun asti tavoitteenani on:

3 lenkkiä viikossa 
1-2 pilates-/joogatuntia viikossa
Lihaskuntoliikkeitä (kahvakuula) tai kehonpainoharjoittelua 1-2 kertaa viikossa

Koska en ole mikään fitnessmuija, ei näiden kestoja ole määritelty mitenkään. Jos haluan juosta kolme kolmen kilometrin lenkkiä, se on ok. Jos haluan juosta kolme kymmenen kilometrin lenkkiä, se on ok. Ja kaikki tältä väliltä. Tärkeintä on se, että teen. Oman fiiliksen ja jaksamisen mukaan, mutta kuitenkin.

Lisäksi nyt on aika oikeasti kiinnittää huomiota välillä kiireessä surkeiksi jääneisiin ruokatottumuksiini. Lenkkeilypäivinä on pakko vetää enemmän hiilareita ja proteiineja (kunnon kalaa, tofua, pähkinöitä jne) kuin mitä nyt vedän, ja ei-lenkkeilypäivänä voi sitten vetää reippaan, jopa liioitellun kasvispainotteisesti. Ja myönnetään, suurin osa syömistäni herkuistakaan ei loppupeleissä ole sen arvoisia. Mun on aika myös vihdoin haastaa itselleni se kaikista rakkain asia:

Suola. Ai laav juu. Ymmärrän todellakin, miksi ihmiset puhuvat asioista "elämän suolana".

Suolanhimo kulkee ilmeisesti meillä geeneissä, ainakin mikäli minun ja siskoni itseis-diagnoosit osuvat oikeaan. Soijanläträys, mausteet, suolaiset juustot, suolan ripottelu kaikkeen, ja jopa suolan syöminen suoraan purkista (!!!). Tälle on tultava stoppi, ellen halua kuolla johonkin verisuonitautiin. Ja vettä on juotava enemmän.

Saatanpa puhua lämpimikseni, ja saatanpa puhua sitä kuuluisaa paskaa, mutta tällaisia mietteitä tässä on ainakin ollut viime viikon aikana. On taas se aika vuodesta, kun feenikslintu haluaa nousta tuhkasta ja kohota kohti taivaita.

Päivän matka: 5,5 km, 35 min
Päivän vinkki: Kello kymmenen jälkeen lenkkeily on ihanaa, saa olla rauhassa kevään hämärässä! Kumpulan metsä on mahtava.