Arvon ihmiset (tai ehkä te noin kaksi ihmistä, jotka tätä blogia olette koskaan lukeneet), olen huijannut teitä! Olen käynyt jopa kaksi (2) kertaa juoksemassa juoksumatolla, enkä ole kertonut siitä! Hähhähhää, kylläpäs minä nyt tepposet tein, sillä tiedän kaikkien pidättävän hengitystään siihen asti kunnes saavun tänne supersuosittuun blogiini kertomaan jännittävääkin jännittävämmistä juoksukerroistani.
Ystäväni Suvi lanseerasi hienon termin, jota käytän nyt kertoessani syksystäni ja juoksuharrastuksestani. Se on juoksukrapula, ja minäkin olen kärsinyt siitä lähes koko syksyn puolimaratonin jälkeen.
Se alkoi siitä kun pistin kahden varpaani kynnet totaalisen paskaksi juostuani sen 21 kilometriä. Nehän menevät ihan pilalle, jalkani nimittäin, jos alan taas rasittaa kynsiparkojani. Kamalaa. Ja sitten tulikin jo pakkasta, eikä varustelutasoni riittänyt. Kun pakkanen häipyi, oli enää kyse siitä, että olin päästänyt jo irti rutiinistani. Ja kaikesta siitä muustakin, joka ennen tapasi luoda elämääni jonkinlaista rytmiä. (Niin, jos joku ei jo tiennyt, niin valmistuin lokakuussa, ja olen ollut työtön jo syyskuusta asti. Sellainen syö ihmistä sen verran, että eipä ole innostanut käyttää vähäistä energiaani johonkin pimeässä ja kylmässä juoksemiseen.)
No, ennen joulua sain kuitenkin päähäni idean, että juostahan voi sisälläkin. Otin muinaiset juoksutohvelini, vaaleansiniset Reebokit, ja juoksin puoli tuntia Unisportin juoksumatolla. Huonoilla kengillä ja ilman musiikkia. Jumankauta, kun pisti vihaksi. Päätin, että jos en edes onnistu yhtä työpaikkaa saamaan, niin voisin ainakin yrittää todistaa itselleni olevani ihan kelpo ihminen juoksemalla väkisin sen puoli tuntia maailman tylsimmällä juoksumatolla.
Sitten tuli joulu, ja elin kuin syöttöporsas. Tästä innostuneena turpea minäni päätti, että vuoden viimeisenä päivänä pakataan kassiin ne kunnon juoksukengät, ladataan iPodin akku täyteen ja lähdetään salille juoksemaan toisetkin puoli tuntia. Ja näin tapahtui.
Joulussa oli sekin hyvä puoli, että pukki muisti minua sellaisella rahasummalla, jolla sain vihdoinkin hankittua talvijuoksuun soveltuvat trikoot ja takin. Varpaankynnet eivät ole vielä täysin entisellään, mutta väliäkö niillä nyt enää on, kun on aika porskuttaa eteenpäin. Eipä mulla muuta kuin helvettiin kaikki varpaankynnet ja takaisin satulaan.
Juoksukrapulan jälkeinen matka vuoden 2014 aikana: yhteensä 1 h, kilometreistä ei tietoa.
Juoksukrapulan jälkeinen vinkki: Kun elämä heittää päällesi kakkaa, juokse karkuun.
