Juoksuklinikka

Terviset taas teilleb minu ystised! (Tervehdys Räihis-viroksi.)

Juu. Voisin aloittaa taas jaarittelulla siitä miten en ole päässyt juoksemaan, mutta en kai ole kellekään selittelyvelvollinen. Mitä nyt pidätte mua varmasti huonona juoksijana, ja mitä nyt sitä toki olisi voinut juosta enemmänkin. Mutta mutta, valitsin väärin, ja menin viime viikolla kuulkaas sellaiseen pumppiin, jossa reisilihakset ryskyivät niin, että menetin hetkellisesti kävelykykyni. Muutenkin elämä on tuntunut parin viimeisen viikon ajan melkoisen vaikealta, kun ei ole minkäänlaista rytmiä tai ylipäätään mitään varsinaista tekemistä. Mutta se on jo toinen stoori, joten pysytellään asiassa.

Puolimaratoniinhan on aikaa päivää vaille kaksi viikkoa, ja tänään iski ensimmäinen jännityskohtaus. Olin nähnyt ensin hienoa unta, jossa halasin Nick Cavea jonkin festarin bäkkärillä, mutta yhtäkkiä olinkin puolihereillä ja soimasin itseäni siitä, että en ole koskaan juossut kahtakymmentäyhtä kilometriä. Miksi en ole juossut? Kuinka voin luulla juoksevani sen parin viikon päästä, kun en ole koskaan juossut niin pitkään? Miksen ole valmistautunut paremmin? Mitä mä oikein kuvittelin? Mitä Nick Cavekin sanoisi?

Typerää. Puoliunessa sitä miettii kaikenlaista, joka selittyykin valveilla ollessa yhtäkkiä vallan helposti. (Ei varmaan tarvitse edes mainita miten hirveitä itsesyytöksiä, morkkiksia ja häpeän tunteita käyn aina läpi krapulassa ennen varsinaista heräämistä. Yäk.) Eli herättyäni muistin taas, että en ole juoksemassa saadakseni helvetin hyvää aikaa, vaan tarkoitukseni on vaan hoitaa homma. Mieluiten alle kahteen ja puoleen tuntiin, mutta jos ei niin ei. Sellainen oikein ideaali aika olisi 2h 20 min, ja jos se ei toteudu, niin voinhan aina yrittää uudestaan.

Mutta se siitä henkisestä puolesta, siirtykäämme fyysiseen puoleen ja edessä häämöttäviin exotischeihin seikkailuihin.

Eli tulin juuri äsken "juoksuklinikalta", jossa tunnin ja vartin aikana tehtiin tukevia harjoitteita, hiottiin tekniikkaa ja juostiin lyhyitä spurtteja nurmikentällä sekä ala- ja ylämäessä. Kuulemma kellään ryhmässä ei ollut vikaa askelluksessa, mikä oli helpottavaa kuulla. Olin nimittäin varma, että mulla on jokin askellusvika jonka syyseurauksena olen saanut nämä hieman eriskummalliset jalat. Kehitettävää tietysti löytyy: kuten arvelinkin, lantion asentoon pitäisi kiinnittää huomiota.

Sitten vielä jännittäviä uutisia, nimittäin 1) olen aloittanut puolimaraton-soittolistan koostamisen ja 2) viikonloppuna juoksen Saksassa. Aber ja, Deutsche exschotik! Raportoin siitä tuonnempana. Tavoitteena olisi juosta siellä n. 15-16 kilometriä, ja sitten valmistautuakin jo ensi viikon koetukselle lepäämällä, syömällä hyvin ja käymällä pilateksessa ja venyttelyssä.

Sitä ennen aion kuunnella repeatilla tän hetken teemabiisiä. Bis bald, Deutschland, ja in your face, elämä.

Päivän matka: Juoksuklinikan aikana kävelyä 2,7 km ja juoksua 2,1 km.
Päivän vinkki: Tankkaa kvinoaa!