Euforialenkki #1

Ei, bloggailuintoni ei lopahtanut saman tien, en vain yksinkertaisesti ole päässyt juoksemaan. Ensin sain jonkin krampin/rasitusvammaa enteilevän paholaisen oikeaan pakaraani, ja sen jälkeen alkoi graduraivotus (ja uskokaa tai älkää, palautin sen jo yli viikko sitten). Tämä kostautui muutaman päivän kestäneenä flunssana, ja sen jälkeen eteeni tipahtikin yllättäen melko hektisiä tuotantohommia. Joo, just siinä tapahtumassa. Ei siis ehtinyt.

Toinen syy juoksemattomuuteeni oli se, etten enää uskaltanut juosta rasitusvamman pelossa tutuilla ja turvallisilla Reebokeillani. Siispä kun Hesarissa mainostettiin ilmaista askelanalyysia, marssin mainonnan uhrina Stadiumiin, ja hommasin synttärirahoillani uudet Asicsit. (Kiitos äiti, kiitos Räisky.) 

Ja tänään, kun olin hankkinut vielä elämäni ensimmäisen ja ihka oman juomapullovyön, oli välineurheiluharrastukseni tullut siihen pisteeseen asti, että sitä oli sitten lähdettävä juoksemaan. 

Kuin kaksi silmää. (Ei Sauronin.) 

Ja voi mikä lenkki se olikaan! 

Aluksi uudet kengät tuntuivat kamalilta. Aivan kuin jalassani olisi ollut kaksi narulla kiinnitettyä halkoa. Purin kuitenkin hammasta ja yritin unohtaa aina niin kevyet ja helpot Reebokini, ja yhtäkkiä huomasinkin olevani jo parin kilometrin päässä ja suorastaan lentäväni. Miten se tuntuikin niin helpolta!

Taisin juosta tänään muutenkin hieman omaa keskivertovauhtiani nopeammin, sillä 11,5 kilometrin tuntiin ja seitsemään minuuttiin sisältyi myös parit liikennevalopysähdykset, reitintutkiskeluhetket sekä tällaisen kuvan nappaaminen.

No kun oli vaan niin idyllistä. Auringonlaskulenkki, ah! Voisko joku vielä kävellä patonki kourassa vastaan ja tokaista, että Carpe Diem? Tai saisko tähän pari Paulo Coelho -sitaattia, kiitos!

Sitten vielä välineisiin ja lähestyvään puolimaratoniin: Mainitsinko jo miten hyvä keksintö se juomapullovyö oikein oli? No, ihan helvetin hyvä! Vaikka puolimaratonin reitin varrelta löytyykin vesipisteitä, niin luulenpa ottavani tämän mukaan ihan vain oman mielenrauhani takia. Lisäksi mun pitäisi vielä hoitaa itselleni ainakin kunnollinen soittolista ja sykemittari. Juoksubiisivinkkejä otetaan vastaan! (Etenkin hyviä räppibiisejä! Ei mitään Cheekiä vaan tyyliin Wu-Tang, NWA, The Roots, NAS, sitä rataa.) Ja siis h-hetki on sunnuntaina 12.10. Eli vain 26 päivää aikaa treenata ilman, että pakara ratkeaa ja polvi paukahtaa.

Tämä lenkki oli loppujen lopuksi ehkä yksi parhaista ikinä. Paluumatkalla alkoi olla jo niin hämärää, ettei kukaan toivoakseni päässyt todistamaan sitä miten jammailin musiikkini tahdissa, liikutin suutani hiphopin ja gangstarapin hokemien mukaan, napsuttelin sormiani ja kuvittelin olevani jokin paraskin peräkylän Beyoncé.

Päivän matka: 11,5 km, 1 h 7 min

Päivän vinkki: Mainosten uhri sykkii sukkelammin.